Nikotiini haitallista terveydelle – hyödyksi tupakasta irtautumisessa
2026-01-05 Laatuapteekit
Heli Selin
Nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja sillä on lukuisia muita haitallisia vaikutuksia terveyteen. Nikotiini muun muassa lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, tyypin 2 diabetekseen sekä todennäköisesti myös syöpiin. Nuorille nikotiini on erityisen vahingollista, sillä se häiritsee aivojen kehitystä ja altistaa mielenterveyden häiriöille.
Parin viime vuoden aikana nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt merkittävästi. Nikotiinipitoisuudet pusseissa saattavat olla hyvinkin suuria, eikä niiden kaikista terveysvaikutuksista ole vielä varmuutta. Nikotiini on myrkyllistä ? pienelle lapselle jo yksi nikotiinipussi voi olla hengenvaarallinen.
Tupakoidessa elimistö altistuu lukemattomille haitallisille kemikaaleille ja riski vakaville sairauksille lisääntyy. Vaikka nikotiini itsessään on haitallista, oikein toteutettu nikotiinikorvaushoito on tutkitusti turvallista ja parempi vaihtoehto kuin tupakointi. Korvaushoito tulee suunnitella yksilöllisesti, ja nikotiiniannosta pienennetään vähitellen, kunnes sen käytöstä lopulta luovutaan kokonaan.
…
Puhehäiriö voi heikentää lapsen…
Nivelrikko ei pysäytä elämää
TYYPIN 2 DIABETEKSEN VOI PYSÄYTT…
Lääkityksen maksahaitat